Työpäivän aikana vaihdoin pari tekstaria ystäväni Gage Rapittan kanssa. Gage oli päätynyt Melfortiin kokeiltuaan ensin taitojaan (ja kovuuttaan) Victoria Royalsin harjoitusleirillä. Leirin saldoksi jäi yksi pelattu harjoitusottelu ja viiden minuutin rangaistus tappelemisesta. Vastustajan nenä oli kuulemma murtunut ja Rapitta oli saanut arvokkaan päänahan vyölleen. Tuo Royalsin leiri oli nuoren kiekkoilijan toinen WHL:n harjoitusleiri.
Vuotta aiemmin Gage oli ollut Tri City Americansin leirillä hakemassa paikkaa tappelijan roolissa. Leiri loppui lyhyeen, kun kaveri joutui taklatuksi takaapäin päätypleksiä vasten ja koki pahan aivotärähdyksen.
Gage oli myös tuo pelastava enkeli, joka poimi minut ja Derek Parkerin kyytiin kun automme hajosi keskellä ei-mitään! Suuri yllätys ei ole myöskään se, että Parker on antanut oppeja Rapittalle jääkiekkoilun erikoistilannepelaamisessa.
Anyways, takaisin ensin matkatarinaan.
Kun parin tekstarin jälkeen kävi selväksi, että kyseessä olisi tärkeä treenipeli ja muitakaan menoja ei perjantaille ollut niin päätin lähteä matkaan. Jotkut menee perjantaina baariin, jotkut ajaa melkein 600km harjoitusottelun takia. Niin ja mullahan oli lauantaina totta kai aamuvuoro töissä.
Tuollaista viivasuoraa tietä ajaessa aika käy kyllä pitkäksi. Tuntuu tosiaan siltä, että maisema ei muutu sitten millään.
Kaupungin rajalla ollut kyltti toivotti tervetulleeksi "Revontulien Kaupunkiin" ja Melfort on tiettävästi yksi parhaista paikoista Kanadassa nähdä revontulia. Matkan varrella tuli nähtyä myös Naicam -niminen kylä, jossa kyltit olivat kaikki norjaksi.
Ei siinä sitten muuta kuin halliin ja etsimään kahvilaa. Alle 2,000 ihmistä vetävästä hallista löytyi neljä kahvilaa pullatarjonnalla sekä kaksi pikaruokalaa. En ole varmaan koskaan saanut niin isoa kahvia juodakseni kuin tuolla ja hintaa oli kovat 1,5 kanadan dollaria.
Melfortia vastassa oli tuona iltana Battlefords North Stars. Melfortilla oli rosterissa muutama vuonna 1995 syntynyt pelaaja sekä yksi 1996 syntynyt kaupungin oma lahjakkuus. Battlefordsin riveissä taas ei noin nuoria pelimiehiä ollut.
Kotijoukkueen rosterista osui silmään nimi Cole Hyrsky. Mielessä kävi heti, että osaakohan poika puhua suomea. Pelin jälkeen kävi selväksi, että sanaakaan ei osannut (toki opetin pari, hmm, perussanastoon kuuluvaa hienoa suomalaista sanaa kun poika niin pyysi) änkyttää suomea. Nuorukainen kertoi, että hänen isoäitinsä oli perheestä ainoa, joka osasi vielä suomea.
Vierasjoukkueen rosterista tulee mieleen mainita apuvalmentaja, jonka läsnäolo olisi varmasti myös lämmittänyt pähkinäprofessori Arto Ahvenaisen sydäntä, mikäli Arto olisi paikalla ollut.
Blair Atcheynum oli pätevänä apumiehenä päävalmentaja Kevin Hasselbergille, joka vuosi sitten otti joukkueen haltuunsa toimien myös toimitusjohtajana. Hasselbergin kanssa olimme jo aiemmin vaihtaneet sähköposteja ja olin luvannut käydä esittäytymässä tilaisuuden tullen. Tuo tilaisuus koittikin ottelun jälkeen ja koutsi tuntui arvostavan innokkuuttani ja sisukkuuttani matkustaa perjantaisena iltana moinen matka harjoitusottelun takia.
Alkulämmittelyssä tuli seurattua tarkkaan pelaajien tekemistä ja kyllä sieltä vivahde-eroja löytyi suomalaiseen kiekkoon verrattuna. Pienessä kaukalossa tekeminen on kuitenkin loppupeleissä erilaista.
No totta kai tämä historiallinen hetki koitti, heh, lätkämatsissa. Mitäköhän mä olin kuvitellut aiemmin. Että kuulisin O Canada'n jossain kyläfestareilla ensimmäisen kerran?
Kiekko jäähän ja peli käyntiin!
Harjoituspelistä kun oli kyse ja harjoitusleiriä molemmilla joukkueilla takana noin viikon verran, niin oli kovinkin selvää, että fyysinen olisi pelin alku ilman turhia hienouksia. Innokkaasti nuoret pelaajat taklasivatkin ja välillä kurinalaisuutta puuttui niin karvaus- kuin syöttöpelaamisesta.
Voin kuvitella miten Petteri Sihvonen olisi napsinut nitroja kahvikuppi kädessään täristen jos olisi nähnyt useat, järjettömät, 10 metrin syöttöyritykset suoraan keskialueen läpi. Etäisyydet olivat välillä - pienessä kaukalossa! - aika suuria ensimmäisen erän aikana ja tämä muuttui selvästi toiseen erään molemmilla joukkueilla.
Toisen erän alussa Battlefordsin kovaotteinen puolustaja Dillon Forbes teloi kotijoukkueen häkkipäisen Kylar Hopen rumasti ja Hope joutui jättämään pelin kesken. Gage Rapitta oli hereillä.
Forbes oli edellisellä kaudella harjoitusottelussa ja runkosarjassa hakannut pahasti molemmat Melfortin kovanaamat, joten kotiyleisö taisi miettiä että "joko taas"...
Rapitta kävi pelikatkolla juttelemassa Forbesille ja selväksi tuli se, että pojat keskustelivat kauniista syysilmasta.
Seuraavan kerran kun molemmat pelimiehet olivat kentällä Rapitta kävi kopauttamassa Forbesia ja hanskat tippuivat. Forbes sai ensimmäisen lyönnin sisään ja molemmat kaatuivat jäähän. Ei muuta kuin takaisin ylös ja Rapitta alkoi iskemään vasemmalla Forbesin ottaessa iskuja vastaan. Forbes yritti myös antaa iskuja, mutta jäi alakynteen ja menetti myös Rapittan iskuista kypäränsäkin.
Rapitta vaihtoi oikeaan ja antoi lisää iskuja. Nopeasti vaihto taas vasuriin Forbes oli lyöty. Voitto Rapittalle ja kotiyleisön suosionosoitukset ansaitusti. Harjoituspelistä kun oli kyse, niin molemmat pelaajat joutuivat suihkuun. Sain myös kuvattua kyseisen kamppailun joten kliketi-klik tähän!
Kolmanteen erään Gage saapuikin seuraamaan ottelua Jukka-sedän seuraksi. Pojan naamassa ei ollut jälkeäkään tappelusta. Annetaan nuorukaisen kertoa, mitä oikein tapahtui.
"Kävin sanomassa Forbesille että tänään pitäisi mennä. Hän teloi Hopen sen verran pahasti, että vaihtoehtoja ei ollut. Kun sitten olimme yhtäaikaa jäällä kävin kopauttamassa ja kysymässä että onko hän valmis."
"Forbes heitti heti hanskat tiskiin ja sai ekan iskun sisään ja menetin siitä tasapainoni, mutta hyvin pääsin sitten pistämään vasemmalla ja oikealla takaisin. Muutaman iskun hän heitti myös, mutta ei osunut suoraan kuin sillä ensimmäisellä lyönnillään. Kypärään osui pari kertaa."
Ottelua oli seuraamassa myös Gagen isoäiti. Isoäidin rakkaus lapsenlastaan kohtaan on luonnollisesti suuri. Niin suuri, että vaikka hän ei tykkää nähdä Gagen tappelevan, ei hän asiasta poikaa moiti. Annetaan isoäidin kertoa.
"Tiedän, että hän osaa pitää itsestään huolta. En tykkää yhtään, että hän joskus tappelee, mutta ymmärrän että se kuuluu peliin. Vain kerran olen ollut hänelle vihainen tappelemisesta ja hän tietää sen. Tämä oli pari vuotta sitten, kun oma äitini tuli vierailulle ja halusin viettää hänen kanssaan laatuaikaa yhdessä. Gage oli koko tuon viikon tiennyt, että joutuisi viikonlopun ottelussa tappelemaan. Molempien joukkueiden pelaajat juttelivat siitä facebookissakin."
"Halusin nähdä Gagen pelaavan ja olen aina käynyt katsomassa hänen ottelunsa, vaikka pitäisi ajaa 4-5 tuntia per suunta. Lähdin tähän otteluun ja äitini jäi kotiini, sillä ei ikänsä vuoksi jaksanut pitkää automatkaa. Kun saavuin jäähallille kolmen tunnin matkan jälkeen, peliä oli pelattu alle kaksi minuuttia ja Gage oli jo tapellut ja lentänyt suihkuun. En pitänyt siitä yhtään! Tein matkan ihan turhaan, olisin mieluumin ollut kotona äitini kanssa. Tuo on ainoa kerta, kun olen todella ollut vihainen siitä että hän tappelee."
Ja jotta joku herkkähipiäinen lukija ei taas ajattelisi, että siellä se Suutari on taas vain tappeluiden perässä, niin voin kertoa että kyllä siellä monesta pelaajasta tuli tehtyä scouttausmerkinnät. Tämä blogi on viihdettä, kuitenkin.
Pari erittäin potentiaalista pelimiestä jää seurantaan jo tämän ottelun tarjonnan perusteella. Potentiaalisia liigatason pelimiehiä, mutta kuten monella tämän sarjatason kärkipelaajalla, on heillä yleensä ensimmäisenä mielessä yliopistoura ennen ammattilaisuraa.
SJHL:ssä voi pelata menettämättä edustuskelpoisuuttaan Yhdysvaltojen yliopistoihin. Jos taas nämä kovat pelimiehet pelaisivat WHL:ssä eli Kanadan korkeimmalla junioritasolla, olisi edustuskelpoisuus Yhdysvaltojen yliopistoihin mennyttä. Monet pelimiehet tältä sarjatasolta voisivat kuitenkin pelata astetta korkeampaa liigaa, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta, elämä on valintoja.
Pelin jälkeen kävin siis juttelemassa valmentaja Hasselbergin kanssa tovin. Tuon jälkeen päätimme Gagen ja tämän isoäidin kanssa käydä iltapalalla. No, hyvä idea, joo.
Ei nimittäin Melfortissa ollut auki perjantai-iltana mikään ravintola. Korostan, ei yksikään ravintola. PERJANTAINA! Kello oli vasta ehkä 22:30 tuossa vaiheessa. Varttitunnin autoilun jälkeen löysimme Tim Horton'sin kahvilan, jossa kävimme sitten iltapalalla.
Telomisen kohteeksi joutunut Hope tuli sairaalasta myös kyseiseen kahvilaan käsi kantositeessä. Olkapää oli ainakin mennyt paikaltaan ja seuraavana päivänä tulisi tarkemmat tutkimustulokset.
"Kiitos, kun hoidit homman ja pidit puoliani", Hope sanoi Rapittalle.
Mikä oli ottelun lopputulos? Niin, sehän oli kotijoukkueen riemukas 3-2 voitto. Luulitte jo että unohdan asian, vai?
Ja se kotimatka sysipimeässä, viivasuoralla preeriamaantiellä, se oli kuulkaa hienoa... huh...
Kenelle tällä kertaa lähettäisi terveisiä? Hmm... lottokone arpoo... arpoo...arrrrrrrpooo....
Mäkisen Markolle suuret terveiset, hän on ne ansainnut!
SaiPan Fanitytölle (tiedät kuka olet) isot ihQ-terveiset ja paljon My Little Pony karamelleja!
Sergei Brunbergille iloisia terveisiä ja varo mitä kirjoittelet facebookin kautta tuntemattomille ihmisille ;)
Pippolle terveisiä Italiaan ja pirusti tsemppiä!
Ja lopuksi laulajaidolilleni Ismolle karivepsämäisiä terveisiä ihan helvetin paljon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti