Saskatchewanin talvi

Kuvassa näkyy millainen talvi täällä preerialla voi olla.

No ei täällä mikään talvi vielä ole, kuitenkaan!

Tilastojen mukaan tosin vain heinäkuut ovat Saskatchewanin historiassa ainoat takuuvarmat lumivapaat kuukaudet. Lunta voi tulla kesäkuussa ihan yhtä hyvin kuin vaikkapa syyskuussa.

Ollut hiljaista blogin suhteen, tullut reissattua ja tehtyä töitä kovalla tahdilla joten runosuoni ei ole päässyt paljon sykkimään.

Sitten edellisen postauksen on tullut nähtyä ja koettua seuraavaa:

- Banffin matka. Meni aivan loistavasti ja hienot olivat maisemat ja sain nauttia todella hyvästä säästä. Tästä reissusta ehkä myöhemmin lisää.

- Mike Bossyn hyväntekeväisyysillallinen. Kaikki sujui sielläkin loistavasti huutokauppoja myöten ja NHL:n historian ehkäpä tehokkain maalintekijä (tutustukaa maalikeskiarvoihin tästä) sai kunnian kätellä allekirjoittanutta. Leikki sikseen, tyylikäs herrasmies ja loistava puhuja. Ja hei, järkyttykää tai ette, mutta Bossyn mukaan olin illan tyylikkäin pukeutuja tailor-made puvullani ja 30-luvun mafiosokengilläni - ei mulla aina se nahkatakki ole päällä!

- Calgaryn lentokentällä kokemani "järjestelyt". Noh, sanotaanko nyt näin että kyllähän siellä tuntikaupalla oli kiva kuluttaa aikaa ja mudien matkustajien kanssa tulla pomputelluksi edestakaisin ympäri terminaalia. Oli "pieniä" kommunikaatiovaikeuksia valitsemani lentoyhtiön työntekijöiden kesken. Matkailu avartaa, ei siinä mitään, sääliksi kävivät vain nuo lukuisat vanhukset jotka joutuivat suurella vaivalla liikkumaan turhaan niin monen monta kertaa. Veikkaan, että palautetta yhtiölle lähti kotiinpalun jälkeen muutamaltakin pariskunnalta ja ansaitusti.

- "Niin mä kuulin että Suomessa on 15 miljoonaa työtöntä ja teillä on vain 20 miljoonaa ihmistä siellä, miten se voi olla?", tällainen kysely tuli toissapäivänä. Joutui siinä sitten vähän valistamaan ja toteamaan että ei siellä Suomessa nyt ihan NIIN huonosti mene eikä Suomessa NIIN paljon ole vielä ehditty lisääntymään vaikka on Juhannukset ja muut lemmen riemujuhlat keksitty.

Olipahan taas lyhyt kirjoitelma, mutta kun ei lähde niin ei nyt vain lähde.

Sen verran lähtee terveisiä kuitenkin, että haluan muistaa seuraavia lämpimällä tervehdyksellä:

- Kotkan Mirri-Mies, pidä haarat kiinni!

- Iguanan tiskille tai pöydän alle Judelle paljon terveisiä - ja ei, en enää ikinä vittuile Edusta.

- Skeballe paljon lämpöä Poolin kellariin!

Ja listan ainoa naaras... hmm...

- Kaisa, muista että maailmassa on muutakin juotavaa kuin Starbucksin tuotteet! -..-

Banffin reissun verran

Huomenna tulee lähdettyä kolmen päivän matkalle Kanadan Kanadan Kalliovuorten juurelle kauniiseen Banffin kylään.

Banff on ainoa virallinen kylä ja asutusalue, joka sijaitsee Kanadan hienojen kansallispuistojen rajojen sisällä.

[STOP THE PRESS!!! Edmontonin kaupungin viisain Jouni Nieminen korjasi prosyyristä lainaamani infoa; myös Jasperissa ym. on pienia asutuksia kansallispuiston rajojen sisällä!]

Kylään jos haluaa asumaan, pitää esittää työsopimus ja maata tai taloja sieltä ei voi ostaa omaan omistukseen lainkaan.

Alueella - ja kylän kaduillakin välillä - liikkuu villieläimiä, mutta jos ihminen ei heitä häiritse eivät hekään häiritse ihmisiä.

Kesäkuussa tuli jo käytyä Banffissa, mutta tuolloin oli todella sateinen ilma. Reissu jäi parin tunnin nyhjäämiseksi kylän kaduilla. Siltikin jo tuo reissu oli hieno kokemus, sillä olin monen monta vuotta haaveillut näkeväni Banffin.

Ensi kesänä on myös tarkoitus vierailla alueella, ja nähdä mm. kaunis Moraine Lake (kuvassa). Alueella on monia henkeäsalpaavan kauniita nähtävyyksiä jotka pieni ihminen haluaa nähdä. Ainakin Lake Louise ja Morainen taustalla olevat hienot vuorenhuiput nimeltään Valley of the Ten Peaks.

Sitä vain toivoo, että ilmat suosivat tällä kertaa paremmin kuin edellisellä vierailulla. Matkasuunnitelmana on tiistaina nousta lentokoneeseen 10:05 ja 80 minuutin matkan jälkeen laskeutua Calgaryyn. Torstaina takaisin ja perjantaina tuplavuoro sitten töissä, että pääsee taas arkeen kiinni oikein kunnolla!

Banffista on muuten kotoisin myös hieno jääkiekkoilija nimeltään Ryan Smyth, jonka lätkäfanit tunnistavat niin NHL:stä kuin Kanadan maajoukkueestakin.

Seuraavan kerran blogailua sitten varmaan loppuviikosta.

Tällä kertaa terveisiä saa vain ja ainoastaan mm. twitterissä äärimmäisen ansioitunut Huismanin Eetu.

FST!!!!

Otsikolla ei ole mitään tekemistä tämän tekstin kanssa, mutta halusin muistaa rakkaita porvoolaisia ystäviäni siitä että engång FST alltid FST!

Kävin tänään seuraamassa sekä jääntasalta että vähän ylempää paikallisen WHL-joukkueen Regina Patsin harjoituksia.

Kyseiset harjoitukset pidettiin vaatimattomassa Co-Operatorsin hallissa jossa on paitsi kahdeksan jääareenaa, niin myös erikseen joukkueen "oma halli" Brandt Centre.

Samassa kompleksissa harjoittelivat myöhemmin myös Reginan yliopiston miesten ja naisten joukkueet. Tämä tarkoitti allekirjoittaneelle todellista puumajahtia, sillä joukkueet tunnetaan nimellä Regina Cougars.

Eikä vapaapäivän (!) kiekkotarjonta siihen loppunut... itse asiassa, katsotaan mitä huomenna tapahtuu.

Sen tietää, että jotain mielenkiintoista taas sattuu ja tapahtuu kun lupauduin auttamaan Derek Parkeria muutossa.

Rakkaat ystäväni muistattekin jo Parkerin nimen tarinasta kun auto hajoaa keskellä ei-mitään. Noh, huomenna pakkaamaan loput tavarat kaverin kellarista (kuvassa Parker kellarinsa uumenissa) ja yläkerrasta ja sitten autolla... kohti... Melvilleä.

Matkaa tulee vain 150 kilometriä, mutta tie sinne on huono ja lainaksi saatavana pakettiauto on mallia "loistava" ja sen perässä vedämme vielä isoa muuttokuormakonttia. Mikäänhän ei siis voi mennä pieleen ja minähän pääsen torstaiksi takaisin kotiin jotta voin aamulla mennä töihin, eikös niin?

Melvillessä tulee varmasti myös tavattua jo teillekin tuttu kiekkolupaus Tyler Bird ja perjantaina olisi myös tarkoitus käydä katsomassa Birdin joukkueen Melville Millionairesin harjoitusottelu. Viikonloppuna on myös alueella muutakin SJHL- ja WHL-preseason tarjontaa joten saa nähdä minne tie lopulta vie.

Katsellaan siis milloin seuraavaa blogitekstiä tulee - toivokaa että Melvillen reissu sujuu edes jotenkuten hyvin meidän kahden apinan osalta. Niin ja Mesikämmenen Janille infoa, että Parkerin kellarista löytyi Sinulle jotain ja nakkaan sen postiin viimeistään perjantaina. Pelottaako jo?

Terveisiä tällä kertaa Tobbarille, hienoa että äijä on taas kovissa karkeloissa mukana! =)

Kovasti myös terveisiä Kenille. Keni on mies, jolla on maailman organisoiduin ja siistein toimisto ja kaiken tämän lisäksi hän puhuu monia eri kieliä.

Immosen Tuomakselle paljon terveisiä, muista että hyökkääjille teroitat mantraa "vihainen veto, vihainen seuranta" niin hyvä tulee ja saat helppoja syöttöpisteitä.

Tiinalle terveisiä - muista totella tyttäresi jokaista pientä oikkua (sinulta hän on ne kuitenkin perinyt! ;) )

Se oli siinä!

Kovaa menoa Melfortissa

Siinä maisemaa jota ajoin perjantaina 280km per suunta, kun päätin lähteä pieneen alle 6,000 asukkaan Melfortiin katsomaan SJHL:n harjoitusottelua.

Työpäivän aikana vaihdoin pari tekstaria ystäväni Gage Rapittan kanssa. Gage oli päätynyt Melfortiin kokeiltuaan ensin taitojaan (ja kovuuttaan) Victoria Royalsin harjoitusleirillä. Leirin saldoksi jäi yksi pelattu harjoitusottelu ja viiden minuutin rangaistus tappelemisesta. Vastustajan nenä oli kuulemma murtunut ja Rapitta oli saanut arvokkaan päänahan vyölleen. Tuo Royalsin leiri oli nuoren kiekkoilijan toinen WHL:n harjoitusleiri.

Vuotta aiemmin Gage oli ollut Tri City Americansin leirillä hakemassa paikkaa tappelijan roolissa. Leiri loppui lyhyeen, kun kaveri joutui taklatuksi takaapäin päätypleksiä vasten ja koki pahan aivotärähdyksen.

Gage oli myös tuo pelastava enkeli, joka poimi minut ja Derek Parkerin kyytiin kun automme hajosi keskellä ei-mitään! Suuri yllätys ei ole myöskään se, että Parker on antanut oppeja Rapittalle jääkiekkoilun erikoistilannepelaamisessa.

Anyways, takaisin ensin matkatarinaan.

Kun parin tekstarin jälkeen kävi selväksi, että kyseessä olisi tärkeä treenipeli ja muitakaan menoja ei perjantaille ollut niin päätin lähteä matkaan. Jotkut menee perjantaina baariin, jotkut ajaa melkein 600km harjoitusottelun takia. Niin ja mullahan oli lauantaina totta kai aamuvuoro töissä.

Tuollaista viivasuoraa tietä ajaessa aika käy kyllä pitkäksi. Tuntuu tosiaan siltä, että maisema ei muutu sitten millään.

Ilman yhtään pysähdystä tein matkan Melfortiin ja saavuin hyvissä ajoin ennen peliä hallin (kuvassa) pihalle.

Kaupungin rajalla ollut kyltti toivotti tervetulleeksi "Revontulien Kaupunkiin" ja Melfort on tiettävästi yksi parhaista paikoista Kanadassa nähdä revontulia. Matkan varrella tuli nähtyä myös Naicam -niminen kylä, jossa kyltit olivat kaikki norjaksi.

Ei siinä sitten muuta kuin halliin ja etsimään kahvilaa. Alle 2,000 ihmistä vetävästä hallista löytyi neljä kahvilaa pullatarjonnalla sekä kaksi pikaruokalaa. En ole varmaan koskaan saanut niin isoa kahvia juodakseni kuin tuolla ja hintaa oli kovat 1,5 kanadan dollaria.

Melfortia vastassa oli tuona iltana Battlefords North Stars. Melfortilla oli rosterissa muutama vuonna 1995 syntynyt pelaaja sekä yksi 1996 syntynyt kaupungin oma lahjakkuus. Battlefordsin riveissä taas ei noin nuoria pelimiehiä ollut.

Kotijoukkueen rosterista osui silmään nimi Cole Hyrsky. Mielessä kävi heti, että osaakohan poika puhua suomea. Pelin jälkeen kävi selväksi, että sanaakaan ei osannut (toki opetin pari, hmm, perussanastoon kuuluvaa hienoa suomalaista sanaa kun poika niin pyysi) änkyttää suomea. Nuorukainen kertoi, että hänen isoäitinsä oli perheestä ainoa, joka osasi vielä suomea.

Hallin katossa roikkuvia viirejä tiiraillessa osui silmään useampikin tuttu nimi. Toikkasen Markon suosikkimaalivahdin Parris Duffusin viirikin löytyi. Kovaotteisen NHL:ssäkin pelanneen Grant Jenningsin viiri löytyi myös.

Vierasjoukkueen rosterista tulee mieleen mainita apuvalmentaja, jonka läsnäolo olisi varmasti myös lämmittänyt pähkinäprofessori Arto Ahvenaisen sydäntä, mikäli Arto olisi paikalla ollut.

Blair Atcheynum oli pätevänä apumiehenä päävalmentaja Kevin Hasselbergille, joka vuosi sitten otti joukkueen haltuunsa toimien myös toimitusjohtajana. Hasselbergin kanssa olimme jo aiemmin vaihtaneet sähköposteja ja olin luvannut käydä esittäytymässä tilaisuuden tullen. Tuo tilaisuus koittikin ottelun jälkeen ja koutsi tuntui arvostavan innokkuuttani ja sisukkuuttani matkustaa perjantaisena iltana moinen matka harjoitusottelun takia.

Alkulämmittelyssä tuli seurattua tarkkaan pelaajien tekemistä ja kyllä sieltä vivahde-eroja löytyi suomalaiseen kiekkoon verrattuna. Pienessä kaukalossa tekeminen on kuitenkin loppupeleissä erilaista.

Edes Canada Day'n aikana en kuullut Kanadan kansallislaulua ja olinkin miettinyt välillä missä sen kuulisin Kanadassa asuessani ensimmäisen kerran.

No totta kai tämä historiallinen hetki koitti, heh, lätkämatsissa. Mitäköhän mä olin kuvitellut aiemmin. Että kuulisin O Canada'n jossain kyläfestareilla ensimmäisen kerran?

Kiekko jäähän ja peli käyntiin!

Harjoituspelistä kun oli kyse ja harjoitusleiriä molemmilla joukkueilla takana noin viikon verran, niin oli kovinkin selvää, että fyysinen olisi pelin alku ilman turhia hienouksia. Innokkaasti nuoret pelaajat taklasivatkin ja välillä kurinalaisuutta puuttui niin karvaus- kuin syöttöpelaamisesta.

Voin kuvitella miten Petteri Sihvonen olisi napsinut nitroja kahvikuppi kädessään täristen jos olisi nähnyt useat, järjettömät, 10 metrin syöttöyritykset suoraan keskialueen läpi. Etäisyydet olivat välillä - pienessä kaukalossa! - aika suuria ensimmäisen erän aikana ja tämä muuttui selvästi toiseen erään molemmilla joukkueilla.

Toisen erän alussa Battlefordsin kovaotteinen puolustaja Dillon Forbes teloi kotijoukkueen häkkipäisen Kylar Hopen rumasti ja Hope joutui jättämään pelin kesken. Gage Rapitta oli hereillä.

Forbes oli edellisellä kaudella harjoitusottelussa ja runkosarjassa hakannut pahasti molemmat Melfortin kovanaamat, joten kotiyleisö taisi miettiä että "joko taas"...

Rapitta kävi pelikatkolla juttelemassa Forbesille ja selväksi tuli se, että pojat keskustelivat kauniista syysilmasta.

Seuraavan kerran kun molemmat pelimiehet olivat kentällä Rapitta kävi kopauttamassa Forbesia ja hanskat tippuivat. Forbes sai ensimmäisen lyönnin sisään ja molemmat kaatuivat jäähän. Ei muuta kuin takaisin ylös ja Rapitta alkoi iskemään vasemmalla Forbesin ottaessa iskuja vastaan. Forbes yritti myös antaa iskuja, mutta jäi alakynteen ja menetti myös Rapittan iskuista kypäränsäkin.

Rapitta vaihtoi oikeaan ja antoi lisää iskuja. Nopeasti vaihto taas vasuriin Forbes oli lyöty. Voitto Rapittalle ja kotiyleisön suosionosoitukset ansaitusti. Harjoituspelistä kun oli kyse, niin molemmat pelaajat joutuivat suihkuun. Sain myös kuvattua kyseisen kamppailun joten kliketi-klik tähän!


Kolmanteen erään Gage saapuikin seuraamaan ottelua Jukka-sedän seuraksi. Pojan naamassa ei ollut jälkeäkään tappelusta. Annetaan nuorukaisen kertoa, mitä oikein tapahtui.

"Kävin sanomassa Forbesille että tänään pitäisi mennä. Hän teloi Hopen sen verran pahasti, että vaihtoehtoja ei ollut. Kun sitten olimme yhtäaikaa jäällä kävin kopauttamassa ja kysymässä että onko hän valmis."

"Forbes heitti heti hanskat tiskiin ja sai ekan iskun sisään ja menetin siitä tasapainoni, mutta hyvin pääsin sitten pistämään vasemmalla ja oikealla takaisin. Muutaman iskun hän heitti myös, mutta ei osunut suoraan kuin sillä ensimmäisellä lyönnillään. Kypärään osui pari kertaa."

Ottelua oli seuraamassa myös Gagen isoäiti. Isoäidin rakkaus lapsenlastaan kohtaan on luonnollisesti suuri. Niin suuri, että vaikka hän ei tykkää nähdä Gagen tappelevan, ei hän asiasta poikaa moiti. Annetaan isoäidin kertoa.

"Tiedän, että hän osaa pitää itsestään huolta. En tykkää yhtään, että hän joskus tappelee, mutta ymmärrän että se kuuluu peliin. Vain kerran olen ollut hänelle vihainen tappelemisesta ja hän tietää sen. Tämä oli pari vuotta sitten, kun oma äitini tuli vierailulle ja halusin viettää hänen kanssaan laatuaikaa yhdessä. Gage oli koko tuon viikon tiennyt, että joutuisi viikonlopun ottelussa tappelemaan. Molempien joukkueiden pelaajat juttelivat siitä facebookissakin."

"Halusin nähdä Gagen pelaavan ja olen aina käynyt katsomassa hänen ottelunsa, vaikka pitäisi ajaa 4-5 tuntia per suunta. Lähdin tähän otteluun ja äitini jäi kotiini, sillä ei ikänsä vuoksi jaksanut pitkää automatkaa. Kun saavuin jäähallille kolmen tunnin matkan jälkeen, peliä oli pelattu alle kaksi minuuttia ja Gage oli jo tapellut ja lentänyt suihkuun. En pitänyt siitä yhtään! Tein matkan ihan turhaan, olisin mieluumin ollut kotona äitini kanssa. Tuo on ainoa kerta, kun olen todella ollut vihainen siitä että hän tappelee."

Ja jotta joku herkkähipiäinen lukija ei taas ajattelisi, että siellä se Suutari on taas vain tappeluiden perässä, niin voin kertoa että kyllä siellä monesta pelaajasta tuli tehtyä scouttausmerkinnät. Tämä blogi on viihdettä, kuitenkin.

Pari erittäin potentiaalista pelimiestä jää seurantaan jo tämän ottelun tarjonnan perusteella. Potentiaalisia liigatason pelimiehiä, mutta kuten monella tämän sarjatason kärkipelaajalla, on heillä yleensä ensimmäisenä mielessä yliopistoura ennen ammattilaisuraa.

SJHL:ssä voi pelata menettämättä edustuskelpoisuuttaan Yhdysvaltojen yliopistoihin. Jos taas nämä kovat pelimiehet pelaisivat WHL:ssä eli Kanadan korkeimmalla junioritasolla, olisi edustuskelpoisuus Yhdysvaltojen yliopistoihin mennyttä. Monet pelimiehet tältä sarjatasolta voisivat kuitenkin pelata astetta korkeampaa liigaa, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta, elämä on valintoja.

Pelin jälkeen kävin siis juttelemassa valmentaja Hasselbergin kanssa tovin. Tuon jälkeen päätimme Gagen ja tämän isoäidin kanssa käydä iltapalalla. No, hyvä idea, joo.

Ei nimittäin Melfortissa ollut auki perjantai-iltana mikään ravintola. Korostan, ei yksikään ravintola. PERJANTAINA! Kello oli vasta ehkä 22:30 tuossa vaiheessa. Varttitunnin autoilun jälkeen löysimme Tim Horton'sin kahvilan, jossa kävimme sitten iltapalalla.

Telomisen kohteeksi joutunut Hope tuli sairaalasta myös kyseiseen kahvilaan käsi kantositeessä. Olkapää oli ainakin mennyt paikaltaan ja seuraavana päivänä tulisi tarkemmat tutkimustulokset.

"Kiitos, kun hoidit homman ja pidit puoliani", Hope sanoi Rapittalle.

Mikä oli ottelun lopputulos? Niin, sehän oli kotijoukkueen riemukas 3-2 voitto. Luulitte jo että unohdan asian, vai?


Ja se kotimatka sysipimeässä, viivasuoralla preeriamaantiellä, se oli kuulkaa hienoa... huh...

Kenelle tällä kertaa lähettäisi terveisiä? Hmm... lottokone arpoo... arpoo...arrrrrrrpooo....

Mäkisen Markolle suuret terveiset, hän on ne ansainnut!

SaiPan Fanitytölle (tiedät kuka olet) isot ihQ-terveiset ja paljon My Little Pony karamelleja!

Sergei Brunbergille iloisia terveisiä ja varo mitä kirjoittelet facebookin kautta tuntemattomille ihmisille ;)

Pippolle terveisiä Italiaan ja pirusti tsemppiä!

Ja lopuksi laulajaidolilleni Ismolle karivepsämäisiä terveisiä ihan helvetin paljon!

Ikääntymisen riemua

Joo joo, täällä ollaan...

Viiden (!!!) päivän lomailun jälkeen paluu arkeen tuntui vähintäänkin normaalia raskaammalta.

Kuvassa yksi syntymäpäivälahjoistani - elämäni ensimmäisen kerran tuli sitten kivuttua hevosen selkään ja kokeiltua cowboy-meininkiä. Olihan se vaan helvetin hienoa, ei voi kieltää!

Syksy on tullut tänne Saskatchewaniin nopeammin kuin mitä se Suomessa koskaan on tullut. Syksyssä on aina omat tuoksunsa ja värinsä. Täällä ne tuoksut ja värit ovat vain ihan erilaiset kuin Suomessa ja kaikki mikä ympärillä tapahtuu luonnon toimesta tuntuu uudelta ja ihmeelliseltä.

Mahdollinen lakko NHL:ssä ei ainakaan meikäläisen kiekkoaktiviteetteja tule paljon haittaamaan, on meinaan joukkueita ja (junnu)sarjoja (mm. WHL, SJHL, PJHL, SMHL ja nuorempien ikäluokkien sarjat) niin paljon, että varmasti jokaisessa pelissä tulee nähtyä paljon uusia pelaajia joita ei ole aiemmin nähnyt. Tervetullutta vaihtelua Suomen meininkeihin allekirjoittaneen osalta ja 200+ ottelua tulee plakkariin niin helposti ja nopeasti että tuskin malttaa odottaa!

Tullut tuossa huomattua myös se, että kun tätä lontoon ääntelyä on tullut harrastettua päivittäin jo tovin verran, niin sitä tulee jo tässä vaiheessa naurettavia virheitä kun kirjoittaa tai puhuu suomea. Seuraavalla kerralla kun vierailen Fitimin ja Martinan treeneissä nyrkkeilysalilla niin puhun yhtä huonoa suomea kuin he! ;) Jos ei nyt ihan kuitenkaan taantuisi Andy McCoyn tasolle suamen kiälen kanssa niin voisin olla tyytyväinen.

Andysta tulikin mieleen...

Yksi asia tässä kaupungissa kyllä mättää ja pahasti. Täältä on niin pirun vaikea löytää livemusiikkia, ihan sama puhutaanko punkista, rokista, heavysta, tangosta, countrysta, mistä tahansa. Bändin perustamisesta ei ole puhettakaan. Tuntuu että täällä ainoa mitä ihmiset osaavat soittaa on kännyköiden ja muiden lelujen soittolistat.

Tuossa pari kuukautta takaperin tuli twitterin kautta haaveiltua myös bänditoiminnasta ja jos ei tässä nyt muuta tule, niin Leidit Lavalla, Mestarit Areenalla ja muut hömpötykset saavat väistyä kun palaan joskus Suomessa käymään. Jaa miten niin? No, tuolla Vaasan suunnalla asustaa iso paha punkkibasisti Severi ja kun itsekin bassoa olen parikymmentä vuotta näppäillyt niin siinä on meillä duo koossa. Sitä ei varmaan tarvitsisi edes treenata. Tuskin edes tulisi riitaa siitä, kumpi soittaisi bassosoolot. E A D G!

Ja taas asiasta ihan toiseen...

Siinä kuvassa minä ja hauvakaverini Bear, käytiin viikonloppuna vähän Lake Katepwalla kruisailemassa ja oli kyllä mahtavaa.

Vuosi sitten 30v. syntymäpäiviä tuli vietettyä isolla porukalla Borgån suunnalla. Tänä vuonna synttäreillä oli vain minä ja kolme ystävääni ja ei se olisi paremmin voinut mennä. Toki sitä ystäviä Suomesta kaipaa välillä seuraksi, mutta hyvä täällä on olla. Löytyisi vaan joku jonka kanssa jauhaa NHL:n rivipelaajista niin huh huh...

Viikonloppuna on kova duuniputki tulossa, mutta varmaankin taas pian haastattelen täällä paikallisia kiekkonaamoja. Juttuhetkien kirjallisen annin löydät sitten täältä blogista aikanaan.

Ja sitten ne pakolliset terveiset...

Old Towniin terveiset ihan kaikille!!!

Vaasan suuntaan - ja siitä eteenpäin kohti itää - terveisiä Osalan Oskarille.

Toiseen FST-kehtoon eli Porvooseen takaisin ja terveisiä Kimmenille!

On vain oikeutettua lähettää terveisiä myös naaraspuolisille, eli terveisiä munkkitytöille Sandralle ja Inalle.

In the night with Topper

Olipahan taas yllättävä ilta...

20:30 astelin suihkun puolelta koneen äärelle ja siellä se naamakirja huuteli kovaa... ja yksi huutajista oli SM-liigassa 464 ottelua pelannut voimahyökkääjä Shayne Toporowski.

"Topper" ilmoitteli että on Reginassa kiekkoleiriä varten. Eikä sen lähempänä kuin viiden onnettoman minuutin matkan päässä kodistani. Noh, mikäs siinä, treffit pystyyn! Loistava sattuma tähän iltaan.

Siinähän sitä kuvassa taas allekirjoittaneella naama iloisesti punottaa, vaikka en viskin ystäviä olekaan. Kai mua ujostutti? Tai sitten tämä kuuma preerian aurinko on tehnyt tehtävänsä.

Viimeksi olin "Topperin" kanssa tavannut lokakuussa 2010 Hakametsän hallissa ja olikin helvetin mukavaa taas vaihdella ajatuksia ja kuulumisia.

Päällimmäisenä tuli puheeksi - luonnollisesti - tapahtumat suomalaisessa kiekkoilussa.

"Ai, Matt Nickerson on siellä? Hyvä juttu hänelle! Toivottavasti saa uralleen jatkoa", runoili kanadalainen veteraani vanhasta vastustajastaan jonka kanssa tuli aikoinaan pudotettua hanskatkin.

"Varmaan se tulisi monelle järkytyksenä, mutta jos vaikka tänä iltana tässä pöydässä istuisivat herrat Nickerson ja Pasi Nielikäinen kanssani, niin meillä olisi varmasti pirun hauskaa. Hei, se on vain jääkiekkoa!", pudotteli kokenut kanukki sanojaan.

Niin... Vaikka kaukalossa sitä oltaisiin koviakin vihamiehiä niin kyllä nämä kiekkosepot vain kovin hyvin aina tulevat toimeen toistensa kanssa. Se on tosiaankin vain peliä, eikä mitään henkilökohtaista.

Pelihaluja Toporowskilla riittää edelleen, mutta etenkin mahdollinen NHL:n lakkouhka sekoittaa markkinoita ylhäältä alas. Mies tiedostaakin, että pelivuosia on ehkä jäljellä enää parin kauden verran, mutta varasuunnitelmiakin on jo tehty.

"Suoritin tämän kuun aikana Hockey Canadan korkeimman tason valmentajatutkinnon. Ihan varmasti peliurani jälkeen haluan valmentaa. Suomessa valmentaminen olisi varmasti todella mieluisa vaihtoehto paitsi minun niin myös perheeni kannalta."

Ei ole kovinkaan yllättävä toteamus, sillä onhan "Topperilla" konkreettista kokemusta monen eri maan kiekkokulttuureista ja sen tason kommunikointikyky että ihme olisi, jos ei ura valmentajana urkenisi.

"Tänä kesänä kun tulimme takaisin kotiin, niin minä ja vaimoni olimme vähän ihmeissämme, kun lapsemme puhuivat sujuvaa suomea! Kesti hetken ennen kuin vanhin lapsemme taas muisti, että englantiakin voi puhua isille ja äidille", Toporowski naurahti.

Miehen toiveissa on kovasti löytää vielä pelipaikka, mahdollisesti jopa pelaajan ja apuvalmentajan ominaisudeessa.

Joka tapauksessa, ensi viikolla taas "Topperin" vetämä kiekkoleiri jatkuu ja sain kunnian saada kutsun pitämään nuorille kiekkoilijoille puheen siitä, millaista elämä ammattilaiskiekkoilijana Euroopan kaukaloissa voi olla ja mitä se mentaalisesti myös vaatii.

Kova fakta on kuitenkin se, että kyseisellä herrasmiehellä on pelaajan näkökulmasta huikeasti enemmän kerrottavaa kuin tämän blogin ylläpitäjällä. Ehkäpä voin silti seuratasolla johtotehtävissä toimineena hieman valottaa erilaisista näkökulmista asioita, millaisilla ominaisuuksilla varustettuja pelimiehiä kovan luokan ammattilaisjoukkueet kaipaavat rosteriinsa pelitaitojen ohella.

Tällä kertaa terveisiä lähtee Topille!

Some funny shit... hassua kakkaa...

Siinä niin sopivan vaatimaton kuva tälle kirjoitukselle, että en vain voinut vastustaa.

Kävin tuossa fillaroimassa taas Wascanan ympäri ja mietin mitä kaikkea hauskaa ja kummaa tässä 10 viikon aikana on tullut koettua.

Tuli mieleen jakaa stoori, josta aikoinaan kirjoitin facebookissakin.

Noh... olipa kerran ilta, jolloin Jukka-setä työkavereineen päättivät oikein huolella repäistä torstain kunniaksi. Päätimme suunnistaa erään tuttumme omistamaan juomailusalonkiin, jossa käymme yleensä noin kerran viikossa morjestamassa tuttuja jotka ovat siellä töissä ja muita jotka ovat siellä istumassa iltaa.

Siinä sitten ovella oli uusi ja innokas portsari. Kun sanon uusi portsari niin tarkoitan, että siinä paikassa hän oli uusi poke. Ikää kaverilla oli ehkä 55-60 vuoden verran, eli elämänkokemusta oli takana.

Mikäs siinä, jonoa ei ollut (torstainen ilta) joten sisään vaan. Tai niin mä luulin.

"Sorry, I can't let you in!"

Ajattelin että "hä?", pohjalla oli ehkä kaksi tuoppia. No, kysyin asiasta ystävällisesti ja kaveri osoitti sormella noin parin sekunnin verran ennen kuin sanoi: "I can't let you in wearing that heavy-metal t-shirt."

Siinä vaiheessa mietin tosiaan että "HÄ?", ja totesin mielessäni että päälläni oli Motörheadin t-paita.

"Well, this is not a heavy-metal shirt, Motörhead is a rock'n'roll band", valistin herraa joka oli vastuussa sisällä olevien - noin 20 ihmisen - turvallisuudesta ja elossapysymisestä.

Siitä se otti sitten pulttia, nollasta sataan ihan noin vain.

"Either you turn the shirt inside out or you are out of here. With that shirt you're gonna run into trouble. This is a dance-club!"

Siinä vaiheessa vain naurahdin ja käännyin pois ja ystäväni seurasivat perässä nauraen. "What the fuck was that all about?", moni ihmetteli nauraen.

Kukaan ryhmästämme ei onneksi ottanut esiin runkkarimaista valttikorttia "tunnemme klubin omistajan" tms., vaan ilmoitimme asiasta myöhemmin kaverillemme joka pahoitteli asiaa. Mutta minut tuntevat tietävät, että tällainen ei jää tähän. Kosto elää! JUMALAUTA!

Kostoni oli oleva karmiva ja traumatisoiva. Järjestysmiehen kannalta.

Jos en kerran rehellisessä rock'n'roll-paidassa pääse "kantapaikkaani" sisälle, niin pukeudutaan sitten "koodin" mukaisesti.

Kävin seuraavan viikon maanantaina vähän ostoksilla ja löysinkin sopivaa päällepantavaa viikonlopun rientoja varten.

Varmistimme vielä, että sama portsari olisi töissä perjantaina illalla kun suuntaisimme kohti kyseistä "tanssiklubia".

Hyvin se portsari selvästi tunnisti jo kaukaa ryhmämme. Ja siinä vaiheessa, kun oli vuoroni astua sisään hän vain mulkaisi uutta hienoa ja ihanaa Justin Bieber t-paitaani happamana ja ilmeisen kateellisena. Kostoni oli onnistunut ja sain näin saavutettua mielenrauhan! I'm a bad human being!

Täällä alkaa kello olemaan kohta 20:30 keskiviikkona ja aamulla taas varhain ylös ja järjestelemään elämää ja tulevaa.

Viikonloppuna - joka on tällä kertaa täällä neljän päivän pituinen - matkustan jälleen kauniiseen Qu'Appellen laaksoon.

Siellä tuleekin juhlittua sitten sunnuntaina syntymäpäiviä ja ikää tulee 31 vuoden verran.

Todennäköisesti seuraava blogikirjoitus tuleekin sitten vasta ensi viikolla, sillä tuolla laakson rauhassa ei paljon tee mieli tietokoneen (tai kännykän) äärellä olla.

Terveiset saa tällä kertaa ensimmäisenä ihmekokki Anttu!

Toiselle sijalle kipuaa terveisten kera myyntitykki Patjas; sponsseille diilien kylkiäisiksi seuran logolla varustettuja stringejä vaan!!!

Kolmanneksi nousee upeilla torjunnoillaan lupaava maalivahti Juuso Riksman, paljon terveisiä ja spagaatteja!

Sudenpentujen kunniakirjan saa tällä kertaa Dogsteri joka pitää myyntikojuaan ja puheitaan Suomen Chicagossa. Paljon lämpimiä ja filosofisia terveisiä!

Ja ryhmän ainoa nainen on tällä kertaa Viivi - terveisiä ja nähdään viimeistään 2042!!!!!!

Viimeisenä terveisiä saa ansioitunut musikantti ja kirjallisuustieteiden epävirallinen maailmanmestari, Kalevalan kaikilla maailman kielillä ulkoa osaava Erkki. Kovasti on ikävä taidokasta rumpalointiasi.

Oppia ikä kaikki

Tänään sitten aloitin opiskelemaan tuota ranskalaista ilmaisumuotoa. Tämä siitäkin huolimatta, että täällä kaukana preerialla ei kyseistä kieltä edes tarvitse. Eipä tuossa lisäsivistyksessä mitään vikaa ole.

Porvoolaiset ystäväni hyvin tietävät miten nopeasti ja nohevasti opin borgåsvenskan! Engång strukabisi, alltid strukabisi!

Vaasan aikoina ei kyseisen alueen svenska tarttunut, mitä nyt erään paikallisen viihdemusiikkiorkesterin kappaleet "Kråklund pojkar" ja "Tunnelbana pojkar"... och "Pappas fitta"... lasketaanko niitä? Jag tycker sjunga på svenska...

Tässä uuden kielen opiskelussa on omanlaisensa lisähaaste kun tiedostaa sen, että tämä "kirjaranska" on sitten ihan eri kieli mitä siellä ranskankielisessä osassa Kanadaa - Quebecin provinssissa - puhutaan.

Kyseisen alueen murre on ihan eri kieli kuin nykyinen "kirjaranska" tai Ranskassa puhuttu kieli. Täällä puhuttu murre on oikeastaan todella lähellä puhdasta keskiajan fransmannien kieltä; Manner-Euroopassa ranskankieli on muuttunut valtavasti sitten amerikoiden valloituksen.

Rajanaapureita ja vaikutteita eri kielistä on ollut niin paljon vuosisatojen aikana, että siinä menisi patongit väärään kurkkuun Pariisin Piérrellä jos Quebeciin joutuisi.

Suomalainen perusjunttikin arvostaisi ainakin erästä asiaa, minkä quebecilaiset ovat maailmalle antaneet: poutinea! Siinä on sellainen baari-illan jälkeinen vitamiini- ja ravintopommi, että darraa ei varmasti tule. Pari kertaa olen työpäivän aikana syönyt kyseistä herkkua täällä. Ei sitä kaikkea kerralla voi ahmia, muuten tulisi "hieman" huono olo ja ähky, heh.

Alkaakin kello olla täällä jo sen verran, että pitäisi mennä nukkumaan. Huomenta Suomi!

Terveisiä tällä kertaa Kivimäen Antille, OI!

Reko, joko puhut sujuvaa saksaa mitä hä??? Isot terveiset joka tapauksessa!!!

Maailmanluokan terveiset Turkuun Kupittaalle jäähallin uumeniin Tamille!

Norjan kovimmalle mimmille Kristinille paljon haisevia hellbilly-terveisiä!

Järvenpäähän Inkalle terveisiä; koita pitää auto tiellä!

Ja lopuksi legendaariselle #78:lle, Garylle, paljon terveisiä! Pidä junnut ojennuksessa!

Canada - monen nimen ihme

Siinä on kuvassa hieno maalaus taiteilijalta nimeltään Silvia Pecota. Taideteos sai nimen "Pro Patria" (Maallemme / Maamme puolesta).

Seisoen kiven päällä joka erottaa kaksi merta tekee tämä kuva kunniaa Kanadan kansallismotolle "A Mari Usque Ad Made" eli suomeksi käännettynä mereltä merelle.

Kuvasta tuli aikanaan niin tunnettu kanadalaisuuden symboli, että kuvasta painettuja postikortteja pystyivät perheet ja läheiset lähettämään ympäri maailman ilmaiseksi, missä tahansa heidän poikansa tai tyttärensä olivat palvelemassa armeijan leivissä Kanadan puolesta.

Jos ei olisi ollut näin hienoa taustatarinaa tällä kuvalla, olisin kyllä keksinyt jonkun muun oikeutuksen käyttää noin kauniin naisen ja lipun kuvaa tässä blogissa! ;)

Lähetyksessämme tällä kertaa:

Hassuja nimiä ympäri Kanadaa.

Ei nämä kirjoitukset niin jäätäviä ole, että näitä kukaan jaksaisi lukea ilman jotain kieroa huumorin kaunista kukkasta.

Blow Me Down, Newfoundland, siellä olisi varmaan siistiä käydä, vai? Ja tuo Newfoundland, heh, siinä vasta paikka. Heillä on oma aikavyöhykkeensä joka on vieressä olevia aikavyöhykkeitä edellä tai jäljessä puolen(!!!) tunnin(!!!) verran. Ja missä tahansa päin Kanadaa oletkin, paikan nimi lausutaan "newfinland"... Ja paikka jonka nimi on New Finland taas puolestaan löytyy ihan minua läheltä täältä Saskatchewanista.

Mutta jos mä vielä joskus saan jonkun kauniin daamin viedä treffeille, niin "newfinlandiin" ja Heart's Desireen pitänee viedä. Vai olisiko toi jo liian siirappista??? (Sergei Brunberg voi viedä treffiseuralaisensa myös Newfoundlandiin ja Red Head Coveen)

Garden Of Eden, kukapa ei sinne haluaisi mennä käymään. Sieltä se löytyy kauniista Nova Scotian maritime-provinssista. Itse asiassa, Nova Scotia oli ensimmäisenä mulla mielessä kun suunnittelin Kanadaan muuttoa. Ehkä sinnekin joskus vielä päätyy, onhan siellä paljon muutakin nähtävää kuten Shag Harbour ja sinne en kyllä deittiä uskaltaisi viedä, tulisi litsarit välittömästi.

Jos olet death- tai black-metallin ystävä, halunnet vierailla New Brunswickin kauniissa provinssissa ja Burnt Churchin idyllisellä lomailualueella. Veikkaan että Roni on jo varannut matkaliput.

Toisen Maailmansodan aikoihin oli "pieni" paine Ontarion suunnalla erään pienen kyläyhteisön nimen muuttamisessa. Swastika (hakaristi) kun oli paikan nimi, niin voitte kuvitella että asia herätti paljon närää.

Asukkaat kuitenkin päättivät, että kun nimi oli jo ollut Swastika kauan ennen kuin paha Adolf-setä nousi valtaan, niin nimi myös pysyisi Swastikana. Ja siellä se Swastika on edelleen ja Adolf "valtakuntineen" on kuollut ja kuopattu kauan sitten.

Ochiichagwebabigoining, siinä hieno nimi jota harjoitella viikonloppuisin aamuyön tunteina ravitsemusliikekierroksen jälkeen. Tämäkin helmi löytyy Ontariosta, kuten myös Pain Court.

Manitobassa taas ollaan suhteellisen tukevasti jalat maapallon pinnalla, siellä kun vaatimattomaan tapaan löytyy God's Lake. 

Meillä Saskatchewanissa taas arvostetaan Canadaa niin paljon, että täältä löytyy paikkakunta nimeltään Adanac (ymmärtääkö lukija nimen hauskuuden, siitä en ota vastuuta). Ja ihan tässä Reginan (tai kuten paikkakuntalaiset sanovat; Vagina) vieressä on legendaarinen Slap Shot -leffastakin tuttu Moose Jaw, jonka rikkaasta historiasta kertonen myöhemmin.

Grandmother's Bay (Saskatchewan) ja Head-Smashed-In Buffalo Jump (Alberta) saavat myös kunniamaininnan.  

Mutta entä tämän maan nimi; Canada. Mistä se tulee?

Yleinen uskomus on, että nimi tulee St.Lawrencen lähettyvillä asuneilta Irokeesi-intiaaneilta ja heidän sanastaan "kanata", joka tarkoitti kylää tai asumusta. On myös sanottu kyseisen sanan tarkoittavan maata.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin vielä terveisiä ja ensimmäisenä ne saa vastaanottaa Heinolan suunnalla Karjalaisen Pete, fläppitaulua vaan sotkemaan ja tsemppiä!

Sitten lähtee terveiset Porvoon lupaavimmalle nuorelle baarimikolle Andreakselle. Kuka on sitten lupaavin vanha baarimikko Porvoossa, ehkä Hasse?

Pianisti-ihme Kaisalle isot FST-terveiset ja onnea matkaan!

Rahtarien unelmanaiselle Lindalle paljon terveisiä ja V-poweria!

Ja sitten vielä Nooralle, Alfonsolle, Gabrielille, Lolalle ja Lumille maagisia terkkuja!

Training-campit alkamassa + muuta lätinää

Täällä preerialla on alkamassa ensi viikolla WHL:n harjoitusleirit - toki sama meno on sekä Manitobassa, Albertassa sekä British Columbiassa ja muutamalla paikkakunnalla Yhdysvaltojen puolella.

Ja vain parin viikon kuluttua WHL:n leirien alkamisesta alkavat SJHL:n leirit täällä, Albertassa AJHL:n leirit ja B.C.:ssä BCHL:n leirit.

Useita harjoituksia ja powerskating-jäitä on tullut seurattua ja pelaajia on tullut nähtyä Junior B -tasolta ammattilaisiin asti. Osa vanhemmista pelaajista jo tietää paikkansa kiekkomaailmassa ja tiedostaa realiteetit eivätkä stressaa turhasta. Nuoremmilla pelaajilla löytyy - totta kai - runsaasti intoa, mutta se järki jää joskus kokonaan pois.

Jo muutaman kauden ammattilaisina pelanneet pelimiehet tiedostavat paitsi omat kykynsä ja taitonsa, myös sen, että on yksinkertaisesti turha stressata asioista joihin vain et millään voi vaikuttaa. Monille heistä riittää että saavat talvet pelata jääkiekkoa, unelmat korkeimmista sarjatasoista on jo haudattu.

Myös kiekkomaailman realiteetit on tullut nähtyä ja tunnustettua ja yleinen sanonta täällä onkin "turhaan sitä miettiä liian paljon minne sitä menee; jossain vaiheessa sua kuitenkin kustaan silmään", heh. Mutta vaikka tuo saattaisi kuulostaa pessimistin puheelta, siellä on taustalla syvä totuus.

Yksi asia mikä on pistänyt silmään täällä negatiivisessä mielessä on ollut usean WHL-tason pelaajan totaalinen kehonhuollon laiminlyöminen. Ruokalautasella on mitä on, limut ja viinakset maistuvat ja vaikka jotkut nuoret sankarit ovat vuorokaudessa ottaneet kolmet jäätreenit + oheiset, he eivät ole missään vaiheessa venytelleet. Eivät edes parin minuutin verran.

Olen jopa asiasta kysynyt ja nuoret einsteinit ovat vain nakelleet olkapäitään. No, Jukka-setä toivottaa hyviä hetkiä ensimmäisen treeniviikon jälkeen jolloin paikat alkavat jumiutumaan ja nivuset paukkumaan.

Voin vain sieluni silmin nähdä kuntovalmentajaguru Harri Yrttiahon pyörittelemässä päätään. Sitä tuli itsekin pyöriteltyä päätä ja paljon. Toisaalta, kyllähän mä itsekin 18-vuotiaana tiesin kaikesta kaiken ja olin helvetin etevä ja pätevä. Sittemmin tuli alamäki ja todellisuus vastaan, heh.

Myös tuttuja ja rumia korulauseita on tullut kuultua jonkin verran. Eräskin pelimies - jolla pelilliset kyvyt ehkä hädin tuskin riittäisivät A-junnujen 1.divisioonaan Suomessa - hehkuttaa, miten hänelle nyt 19-vuotiaana ollaan ihan luvattu training-campilta paikka 2.kentässä. Ja nyt puhutaan siis main-campista. Poika osaa taklata jos vain joskus ehtii tilanteeseen. Tappeleminen on kuin ... niin no... se on... ei osaa niin ei osaa - eikä oikein uskallakaan. Ja kiekko + maila yhdistelmä on hänelle sama kuin jos mun käteen iskettäisiin soolokitara. Ei basistista saa Steve Vai'ta vaikka miten yrittäisi.

En tiedä kuka tällaisia on pojalle luvannut vai onko vain hieman liian kova mielikuvitus nuorukaisella itsellään, mutta pudotus noista pilvilinnoista tulee olemaan kova ja karu. Sen verran kovaan ääneen on nuori herra pitkin kylänraittia - etenkin naispuolisille - asiasta huudellut että on kiva nähdä millä asenteella ensi keväänä näitä katuja tallaa.

NHL:n mahdollinen työsulku vaikuttaa myös monen paikallisen ammattilaispelaajan suunnitelmiin. Ainahan se paska valuu ylhäältä alas, joten vaikutukset tuntuvat jopa hieman alemmilta sarjatasoilta pelipaikkaa hakevien suunnitelmissa. Jos normaalisti astetta heikompaan sarjaan on mahdollista saada normaalia kovempi ulkomaalaisvahvistus niin seurat ovat valmiita odottamaan.

Syyskuussa täällä Reginassa on myös legendaarisen Mike Bossyn kunniaksi järjestetty hyväntekeväisyysillallinen.

Nöyrin mielin otin kutsun vastaan kyseiseen tapahtumaan yhtenä sen järjestäjistä, mutta ehkä sitä todellisuudessa sitten sitä tulee katettua vain pöydät ja huolehdittua että saniteettitiloista ei wc-paperi heti lopu, heh.

Bossy on pelaaja, joka usein unohtuu ihmisiltä puhuttaessa kiekkohistorian kovimmista pelaajista. Alla pieni kertaus miehen uran kovimmista saavutuksista:

• Eniten 50+ maalin kausia: 9 (jaettu Wayne Gretzkyn kanssa)
• Eniten 60+ maalin kausia: 6 (jaettu Wayne Gretzkyn kanssa)
• Korkein maalikeskiarvo ottelua kohden: 0,762 maalia per ottelu
• Eniten ylivoimamaaleja yhden kauden aikana pudotuspeleissä: 9 (jaettu Cam Neelyn kanssa)
• Eniten peräkkäisiä hattutemppuja: 3 (jaettu Joe Malonen kanssa, joka teki kahdesti tämän suorituksen)
• Maaleja uralla 573, kaikkien aikojen sijoitus maalipörssissä 19. - nuo 573 maalia tulivat noin 200 ottelua vähemmän pelanneena kuin muilla Top-50 maalintekijälistalla olevilla nimillä.
• Teki uransa ensimmäiset 100 maalia NHL:ssä nopeammin kuin kukaan muu - Bossylla meni 129 ottelua tämän rajapyykin saavuttamiseen.

Ja nyt on tullut taas aika terveisille...

Maailman vihaisimmalle IFK-fanille, Teemulle grappaterveiset!

Suomen komeimmat viikset omaavalle herralle eli Kallelle isot terveiset - älä tartu höylään!

Jamille terveisiä Ranskaan - mene parturiin, minä maksan laskun!

Seivästäj... lävistäjänaaras Annille paljon terveisiä ja prinsessapastaa!

Vaasan kovimmalle kytälle Samuel-Jacobille piipaapilipali-terveiset!

Pärrelle paljon hodari- ja rahtariterkkuja!!!

Tampereen suuntaan Hirvosen Samille kiekkoterveisiä ja tsemppiä!

Kun koko kaupunki muuttuu vihreäksi

Kun Saskatchewan Roughriders pelaa, muuttuu koko kaupunki vihreäksi.

Mikä Roughriders?

CFL:n eli Kanadan oman (amerikkalaisen)jalkapallosarjan joukkue, jonka takana seisoo koko Saskatchewanin provinssi.

Joukkue pelaa kotiottelunsa täällä Reginassa pienellä mutta hienolla Mosaic-Stadiumilla. On kyseessä sitten ottelu kotona tai vieraissa, tässä kaupungissa on vaikea nähdä muuta vaatetusta noina päivinä kuin Roughridersin vihreitä pelipaitoja, lippiksiä, t-paitoja, huppareita. Itse asiassa kun ensimmäisen kerran tuon ilmiön näin se oli pirun vaikuttavaa.

Täällä on myös ns. "The Green Mile" eli katu jota pitkin fanit kulkevat ottelupäivänä. Ja se on oikeasti vihreä koko matkan verran, huh! Mieletön näky kun iso ihmismassa vain vyöryy eteenpäin.

Ja se on mikä on hienointa niin kaikilla tuntuu olevan pirun hauskaa. Vaikka olisit vierasjoukkueen kannattaja niin kukaan ei ala soittamaan suutaan tai haastamaan riitaa. Pelipäivä on juhlapäivä kaikille.

Kiekkokaukaloista tutun Ryan Getzlafin velipoika Chris Getzlaf on yksi joukkueen suosituimmista pelaajista eikä ihme; huipputaitojen ohella kaverin kotipaikka on Regina, joten molemmat Getzlafin veljekset nauttivat täällä suurta suosiota.

CFL:stä on myös mahdollisuus edetä NFL:n puolelle, vaikka säännöt ovatkin erilaisia liigojen välillä.

Viime kaudella Roughridersilla ei mennyt kovinkaan hyvin, sillä joukkue voitti vain viisi ottelua. Runkosarjassa pelataan 18 ottelua.

Tämä kausi alkoi paremmin ja paljon muutoksia oli tapahtunut pelaajistossa ja organisaatiossa, mutta tällä hetkellä jengi rypee neljän ottelun mittaisessa tappioputkessa. Alkukauden into ja positiivisuus on muuttunut ihmisten puheissa pessimismiksi.

Ottelutapahtuma on kyllä hieno kokemus ja suuri Show!

Ja on oikeastaan ihan sama mitä tässä maassa tekee, jos maksat viihteestä niin maksavaa asiakasta on kyllä ajateltu jokaisessa asiassa. Voisin kuvitella monen suomalaisen jurottavan ihmeissään ja istuvan hiljaa penkillään, mutta kyllä sitä vain kannattaa ja pitää uskaltaa heittäytyä ja pitää hauskaa. Jurottamaan ehtii töissä (ja ajoittain parisuhteessa), eiks nii hei kaverit? ;) Taisi olla taas helvetin noheva huomio ja ajatusketju allekirjoittaneelta.

Ja sitten vielä jotain hauskaa kotimaasta... HIFK:n A-nuoret eli Kollit ovat olleet valloittamassa Venäjää ja tässä videossa nähdään mitä hassua voikaan tapahtua rankkariskaban jälkeen. Onhan toi hienoa miten hätäisesti alkaa Maamme-laulu soimaan samalla kun reippaat nuoret urheilijat haluavat lyödä toisiaan. On se jääkiekko hassunhauskaa joskus.

Ja terveisiä lähtee tällä kertaa seuraaville onnekkaille ja ihanille ihmisille:

Ronille Tampereen kryptaan synkät terveiset!

Monalle etäterveiset etäältä etäisesti!!!

Kiiralle rauhanomaiset terveiset ja paketti kanadalaista purukumia postitse, rauhaneleenä!

Isolle miehelle eli Juhalle arvostuksen ja terveisen verran, oooo!!!

Jopelle terveisiä Old Townin tiskille!!!

Tuttuja ja tutun tuttuja

Yksi asia mikä on ollut ilahduttavinta Kanadaan muutossa tähän asti on ollut se, että on voinut taas tavata vanhoja tuttuja. Ja välillä jopa sellaisia tuttuja, jotka ovat aiemmin olleet kavereita vain netin/puhelimen kautta.

Kuvassa vasemmalla on Roman Vopat, liigakaukaloiden väriläiskä muutaman vuoden takaa.

"Vopin" kanssa on tullut vaihdeltua ajatuksia ja miehen ura valmentajana on lähtenyt käyntiin viime kaudella.

KIJHL-liigassa Kimberley Dynamitersin päävalmentajana viime kaudella aloittanut Vopat sai palstatilaa myös koutsin ominaisuudessa; tuli ilmeisesti pari kertaa valittua sanat normaalia tarkemmin kun keskusteli tuomareiden kanssa. Kuulostaako tutulta?

Parisen viikkoa sitten olin seuraamassa jäätapahtumaa, jota veti powerskating-guru nimeltään Brent Bobyck. Treenien jälkeen kävin asianmukaisella tavalla esittäytymässä Bobyckille ja menihän siinä varmaan alle 30 sekuntia kun kävi ilmi, että hän oli jengikavereita mm. Timo Willmanin kanssa Englannissa pelatessaan. Kiekkomaailma on pieni, se on tullut huomattua moneen kertaan.

Samalla kun junailtiin Jason Duffyn siirron viimeiset yksityiskohdat Willmanin kanssa kuntoon, laitoin myös Bobyckin terveiset Forssan suuntaan. Taisi Willmanin setä hieman yllättyä.

Onko se sitten siunaus vai kirous, että lähes päivittäin tulee vastaan tuttuja tai tutun tuttuja - kiitos jääkiekon. Mutta paljon sitä on ihmisiltä apua saanut, kun tällainen yhteinen yhteys on löytynyt. Siitä saa olla kiitollinen, näemmä "omista pidetään huolta", heh.

Reginan kaupungin kiekkohistoria on muutoinkin todella rikas. Lisäksi Saskatchewanin provinssi ylpeilee sillä faktalla, että täältä nousee eniten pelaajia koko Kanadasta sekä Major Junior- että ammattilaistasolle. Jotain täällä keskellä preerioita siis tehdään oikein - vai liekö ihmisillä vaan liikaa aikaa, heh.

Siinä on kuvassa Mike Sillingerin juhlapaita. Arvaa vaan mikä oli juhlan aiheena, oliko se a)ensimmäinen NHL-ottelu, b)1000. NHL-ottelu vai c)1000. jäähyminuutti NHL:ssä.

Sillinger oli urallaan kova äijä sanan jokaisessa merkityksessä. Hän edusti urallaan peräti 12 eri NHL-seuraa ja tuli treidatuksi peräti yhdeksän kertaa. Miehen lempinimeksi tulikin Mike "Suitcase" Sillinger, eli Mike "Matkalaukku" Sillinger. On muuten NHL-ennätys tuo Sillingerin edustamien seurojen määrä.

Kova on miehen asenne, sillä hän sanoo asenteensa olleen aina se, että "jos tulet treidatuksi niin on hyvä tietää, että joku haluaa sinut ja on nähnyt sinun tekevän jotain oikein".

Nykyisin Sillinger on Edmonton Oilersin palkkalistoilla pelaajakehityspuolella päällikkönä, mutta asuu perheineen Reginassa.

Saskatchewan Sports Hall Of Famessakin on tullut käytyä ja siitä pitääkin kirjoittaa pian. Samoin kuin koko provinssinlaajuisesta urheiluilmiöstä ja vihreästä väristä...

Terveisiä tällä kertaa seuraaville onnekkaille:

Iltalehden suurimmalle Iltatyttöfanille eli Sashalle!

Johtavalle terveisiä Hämeenlinnan kahviloihin (ja lenkkipolulle).

Sirviön Archielle golf-terveisiä - täällä olis parit hyvät radat herralle!!!!

Porvoon vaalealle ongelmalle eli Sandra Presleylle suuret flirttiterkut!

Norjan rumimmalle miehelle eli Jannelle kanssa turskaisat terveiset!!!

Mialle terveisiä lihatiskin taakse, e de bra kött?????

Patelle myös paljon terveisiä, jag saknar dig!

Ja jopa sitten nimenomaan suurelle kitaristille ja vielä suuremmalle ihmiselle, Tonille, terveisiä ministerin pöydän alle!

XXXXXXXXXL

Pitänee kai sitä perhettä alkaa pikkuhiljaa hankkimaan jos ei halua jatkuvasti a)ostaa family-size tuotteita ja b)maksaa itseensä kipeäksi, ihan sama ostaako pienen vai ison paketin. (Kävisiköhän toi avaus jo deitti-ilmoituksesta? Kaiken ton lisäksi mä oon tosi kiva, komea ja kultainen)

Ne mitä on Suomessa esim. limonadipulloissa standardikokoja niin ne on aika kääpiöitä näihin pulloihin verrattuna. Ja sama juttu noissa valmisruokapakkauksissa. Tämä nyt on kai tällaista vanhan miehen kitinää, helpoksi ei täällä tehdä laihana pysymistä se on varma. Etenkin kun jokaisessa ravintolassa alkoholittoman juomavaihtoehdon lisätäyttö on aina ilmainen.

Toisaalta taas huvittaa kun tämä sama kuvio toistuu kirjaimellisesti joka kerta; iso ja raavas mies - jolla ylipainoa ehkä 50-80kg - istuu pöytään ja tilaa rasvaista ruokaa kaikilla luojanperkeleen majoneeseilla ja muilla. Mutta, tämä mies, tämä tiedostava ihminen, tilaa aina juomaksi dieetti-cokiksen! Sillä sitä Kanadan Keijo pysyy hoikkana ja sydänkohtaus siirtyy ainakin viisi sekuntia kauemmas tulevaisuuteen.

Ei kai siinä... kiva katsoa kun neljävuotiaat kakarat imeskelee iloisena 2 litran cokistaan. Taisi mun lapsuuden aikoina sama annos olla ehkä 2 desilitraa. Saavat ainakin pelata sitä jääkiekkoa sitten niin paljon kuin haluavat jos eivät ihan Kalervo Kummolan mittoja tavoittele.

Tällainen lyhyempi vääntö tällä erää.

Ja ne pakolliset terveiset, hmm... lottokone arpomaan ja oikea rivi tänään on:

Kummola Klubin sihteerille Edu Kehäkettuselle isot halit ja terkut!!!

Ranskan uudelle keisarille Kai Tillaselle paljon pähkäilyterveisiä!!!

Suurelle soittajalle ja hienolle kymenlaaksolaiselle Jussille paljon paljon paljon ihQ terkkuja!!!

Maailman parhaalle zambonikuskille Sasulle maailmanluokan terveiset!!!

DilleDalle Fanclub Porvoon presidentille Öky-Ekille jätte stor fst-terveiset!!!

SM-liigan tämän hetken Fair Play -tittelin omaavalle Lädälle isot tanssiterveiset!!!

Siinä se tällä kertaa. Ei yhtään terveisiä naispuolisille tällä erää, mä olen niin kovin syrjivä ihminen. (Siihen deitti-ilmoitukseen saa silti vastata)

Kummitustaloja, suklaata ja urheilun iloa

Fort Qu'Appellen reissulla tuli myös vierailtua kahdessa paikassa, joiden sanotaan olevan kummitusten rienaamia.

Kuvassa oleva viihtyisän oloinen talo on jokaisen poikamiehen ja wanna-be remonttireiskan unelma; pienellä pintaehostuksella saat itsellesi sellaisen Playboy Mansionin, että ei auta Hefnerin-pappaa enää nitrot tai viagrat!

Qu'Appellen laaksossa on myös lukuisia intiaanien hautausmaita, jotka perinteisesti ovat useiden kummitustarinoiden avaintekijöitä. Mutta ehkä yksi koko Pohjois-Amerikan pahamaineisimmista ja "most haunted" paikoista löytyy myös Fort Qu'Appellen kylän läheltä. Fort San.

Tämä entinen tuberkuloosiparantola on yksi eniten tutkituista paranormaalien ilmiöiden kohteista. Pienellä googlettamisella löytänee rakas lukijakin monta viihtyisää tarinaa. Seuraavalla Qu'Appellen reissulla menen kaverin kanssa yöllä kyseiselle alueelle ja eri rakennuksiin. Vaikka alue onkin suljettu ja vartioitu. Kyllä sitä pieni uteliaisuus ja pikkupoikamainen mielenkiinto löytyy. Olisi hienoa jos jokin tapahtuma saisi ns. paskat housuun ja jättäisi ihmettelemään. Pientä breikkiä tähän harmaaseen arkeen.

Tänään tuli vietettyä vapaapäivää ja siitä kolme tuntia meni pyörälenkin merkeissä ja puolisentoista tuntia allekirjoittaneelle uuden lajin parissa; en ollut meinaan aiemmin kokeillut pelata lacrossea.

Lacrossemaila kädessä huomasin varsin pian, että aika uuno olo siinä tuli. Syöttöjen vastaanottaminen ja itse syöttäminen olivat yhtä sujuvia luistelu hiekalla (it's all about determination, sanoisi Mr.Toycannon).

Itse pelissä huomasin toivovani koko ajan, että "älkää vaan mulle syöttäkö". Lacrossea ja jääkiekkoa yhdistää moni asia, mutta ehkä viihdyttävin niistä asioista on.... *rumpujen pärinää*... tappelut. (videolinkissä aika brutaalin oloinen tyrmäys, heh).

Kanadassa kun ollaan, niin kukaan ei nosta meteliä jos jääkiekossa tai lacrossessa heitetään hanskat ja otetaan mylly. Tuli sitä sitten itsekin kokeiltua myllyttämistä kun kaikki aikuiset miehet vuoron perään vajosivat luolamiehen tasolle ja heimosota oli valmis. Hyvin meni ja sain kaverin polvilleen, tosin olen iloinen että toissa viikolla otin naamasta lävistykset pois, muuten voisi nyt olla huuli vähän enemmän kipeä.

Kun päivän urheilut oli tullut urheiltua, päätin palkita itseni paitsi ensin hyvällä aterialla kaverien kanssa paikallisessa ravitsemusliikkeessä, myös jälkiruoalla ja päätin testata ja arvioida neljä eri kanadalaista suklaata. Tuntuu tosin vähän väärältä tehdä tällainen arviointi ilman Joey'n läsnäoloa.

Omnomnomnom... (tästä tulee aina mieleen Biffenin äiti Emma, joka tyytyväisenä mussutti aina pizzaslicea)...

Crispy Crunch. 

Pakettia avatessa ensimmäisenä huomasi pahvisen alustan ja sitten itse suklaapatukan joka muistutti elävästi Mr.Hankey'ä. Nuuhkaisu kauttaaltaan patukan ympäri jätti jälkeensä hienostuneen tummansuklaan aromin.

Ensimmäinen puraisu ja pettymys oli valtaisa. Ohuen suklaakuoren alla oli huono keksikääryle jonka sisällä aivan liian ylimakeaa massaa josta maistui läpi suolapähkinä. Hyi saatana!

Arvosana: 2/10 (2 pistettä tummansuklaan tuoksusta)

BabyRuth

No nyt löytyi tuhti patukka (sanoisi sinkkunainen). On meinaan suklaata ja pähkinää (terveisiä Artolle) , nougat'a ja karamelliä. Miten ihmeessä jollain Snickersillä on joku pähkinäpatukoiden (nutbars, heh heh) monopoliasema? Tätähän söisi vaikka kuinka paljon, omnomnom mussunmussun....

Olisko pähkinöitä ollut jopa skidisti liikaa? Ehkä, ehkä ei. Uusi suosikki joka tapauksessa.

Arvosana: 8/10

Aero

Samantyylinen suklaa on ollut joskus suomessakin saatavilla, mutta nimeä en nyt muista. Sellaisia "ilmakuplia" patukan sisällä.

Aika heviä (terveisiä Annalle ja Tapsalle) suklaata.  Melkein kuin kotitaloussuklaa, yyh, ei sovi suklaapatukkaan.

Arvosana: 4/10

Coffee Crisp

No joo... mä oon vähän ehkä jäävi sanomaan tästä mitään, on ollut lapsuudesta asti suurin suklaasuosikkini. Taisi olla muuten kesä 1993 jonka vietin Kanadassa ja muzi antoi rahaa, että veisin hänelle laatikollisen (muistaakseni 100 patukan laatikko) näitä kotiin palatessani. No, kyllä mä ne rahat käytin ja söin kaikki patukat. Kultainen lapsi.

Ihan mieletön makuelämys. Maistuu kahvit ja cappuccinot (terveisiä Melalle) ja on hyvät ohuet keksikerroksetkin sisällä.

Arvosana: 10/10

Ja kun niitä terveisiä on tullut läheteltyä taas, niin otetaan randomisti vielä viidelle frendille terveiset tähän loppuun: Jasille Budapestiin isot terveiset, Liimikselle terveiset että BEEP BEEP vaan, kirppu-Tanjalle isot happyhappyterveiset, Herr Reichiselle bunkkeriin lämpimät terveiset ja sitten vielä Oksulle terkut lähelle itärajaa!!!

p.s. vähän tuli paha olo kun söin noin paljon suklaata... uhh....

Vaahteranlehden puolustaja

Oli pakko kirjoittaa pikaisesti ystävästäni Derekistä.

Kuvassa Derek ja minä olemme vaihtaneet t-paitoja. Nuori hurja kanadalainen on kovia country-musiikin ystäviä ja mm. sellainen suuruus kuin Hank III on yhteinen suosikkimme.

Poika ei ole ollut aiemmin tietoinen siitä, miten kova countryn kehto tämä maa onkaan. Stompin' Tom, Hank Snow sekä Wilf Carter ovat kovia old-school countrymiehiä. Onneksi näille vanhoille legendoille löytyy uusia ystäviä ja olkoon se (artistien saattaminen hänen tietoisuutensa) minun pieni panokseni tälle nuorelle ihmiselle ja Kanadan kulttuuriperimän jatkamiselle.

Derek on antanut aika paljon suuremman panoksen kotimaalleen.

On meinaan vaatimattomasti 17-vuotiaana lähtenyt ensimmäisen kerran palvelemaan maataan Afganistaniin.

Ja vaikka ystäviä ympärillä menehtyi niin Derek löysi itsensä yhteensä kolmelta eri komennukselta kyseiseen "lomakohteeseen". Vapaaehtoisesti sinne aina lähtien.

Ei ehkä ihme, että kun kaveri palaa välillä kotikonnuilleen pieneen kylään, niin siellä on pontikkapannut kuumana. Viime viikonloppuna rodeotapahtumassa kului kuulemma kolme pulloa pontikkaa.

Siinä olisi suomalaisellakin sisulla tekemistä.

Jäähyllä Tyler Bird

No huhhuh, kukapa olisi uskonut että joskus vielä olisi minkäänlaista sivua nimeltään Jäähyaitio ja haastattelua jonka titteli alkaisi "Jäähyllä" -sanalla... on se elämä ihmeellistä.

Jukka-sedälle tuli perjantaisena aamuna sellainen fiilis, että tänään voisi syödä maittavan lounaan. Sellaisen lounaan, josta Jäähyaition Joey - tuo legendaarinen kokki ja ravintoekspertti- olisi kateellinen.

Mutta eihän tulokas vielä tiedä kaikkia kylän parhaita ruokapaikkoja joten puhelinta kouraan ja kaunista - ei kun siis hyvää -lounasseuralaista kartoittamaan.

Ruokailuseuralaiseksi tänään löytyikin mukava nuori herrasmies nimeltään Tyler Bird. Tämä hyväliikkeinen nuori puolustaja sai viime kaudella ansaittua mainetta ja kunniaa voittamalla SJHL-liigan jäähypörssin.

Tasoltaan SJHL on aika samaa kastia A:n SM:n kanssa (ja ei, en todellakaan käytä nimitystä Nuorten SM). Birdiä oli tullut "scoutattua" kesäliigassa pariin kertaan pojassa on jääkiekkoilijan aineksia olemassa ilman tuntuvaa jäähyilyäkin.

No niin, nyt kun safkat on tullut tilattua niin kerrohan suomalaisille faneillesi minkä ikäisenä aloitit pelaamaan lätkää ja kuka oli suurin esikuvasi?

- Olin ehkä siinä neljän ikäinen kun aloitin pelaamaan ja mun suosikkipelaaja oli aina Saku Koivu.

PFFFFTTT!!! Nyt nuoleskelet ja pahasti!

- I SWEAR TO GOD! Olin pienestä asti Sakun fani ja kun hänellä oli terveyden kanssa ongelmia minun sukulaismieheni ja entinen Montrealin pelaaja Bill Hicke oli menossa Montrealiin ja hän vei Sakulle piirtämäni kortin. Bill kertoi antaneensa kortin Sakulle. Onkohan Sakulla se kortti vielä jossain tallessa?

- Meni kyllä päivä pilalle aikoinaan kun Saku sitten joutui siirtymään Anaheimiin.

Olitko joskus ammoisina aikoina kiekkohistoriaasi Sakun kaltainen playmaker?

- Pelasin itse asiassa sentterinä jonkin aikaa. Muutama vuosi sitten pelasin jengissä jossa puolustajamme olivat suoraan sanottuna ihan perseestä joten pyysin koutsia peluuttamaan minua puolustajana. En sitten tiedä onko se minunkaan pelaaminen aina niin ruusuisen näköistä. Välillä edelleen mietin että ihmettä mä teen kiekolla kun sen joskus saan lapaani.

Mites toi myllyttämispolitiikka. Ensimmäinen mylly, jaksatko muistaa vai onko tullut liikaa iskuja päähän?

- Ihan ensimmäisiä räpellyksiä en muista. Ehkä sellainen neljä vuotta sitten otin ekan kunnon myllyni, vastassa oli itse asiassa todella hyvä kaverini ja se oli aika hyvä tasuri. Meillä oli vielä ristikot ja se sai ekana mun kypärän revittyä pois. Siitä meni sitten hermo ja jotenkin väänsin kaverin kypärän ympäri sen pään niin, että korva-aukosta pilkotti sen nenä. Löin sitten kaverin nenää muutaman kerran ja hillothan siinä lensi.

Olet käynyt myös WHL-leireillä, mutta ilmeisestikään siellä ei tullut leikittyä schwarzeneggeria?

- Parilla leirillä tuli käytyä vaikka minua ei koskaan varattukaan WHL:ään. On jäänyt kyllä vähän kaivelemaan, että Swift Current Broncosin leirillä en ottanut edes yhtä myllyä. Se leiri meni hyvin ja pelit menivät hyvin ja ehkä siinä olisi ollut paikka näyttää että en pelkää ketään tai mitään. No, se oli ja meni.

En vain voi ymmärtää miten voit elää itsesi kanssa kun olet kahdesti tapellut Devon McMullenia vastaan. Suomessa tällaisesta käytöksestä olisi huolissaan jo koko kansa eduskuntaa myöten.

- HAH HAH! McMullen on käynyt itse asiassa mun kimppuun kahdesti, ei ole edes haastanut reilusti. Ihme hyypiö.

Miten selität sitten ottelut jotka käytiin vuonna 2012 tammikuun 1. päivänä ja helmikuun 17. päivä - molemmissa otteluissa tappelit kaksi kertaa. Saitko edes unta pelien jälkeen vai menikö yöt katsellessa My Little Ponya netistä?

- Nukuin todella makeasti ja hyvin. Tuo tammikuun matsi oli oikeastaan tosi hauska, otin pari myllyä ja Yorktonin fanit todella vihasivat minua entistäkin enemmän.

Kuninkaita on monenlaisia ja olet nyt siis legendaarisen SJHL:n jäähykuningas. Näkyykö tämä treffikutsujen määrässä?

- Joskus näkyy, joskus ei. Hyvä jos sillä on jotain vaikutusta, sillä en ainakaan maaleillani saa naisia kiinnostumaan. Kahden kauden aikana olen tehnyt vain kaksi maalia.

Mitä siis teet jos saat kiekon? Tiedätkö edes mikä kiekko on?

- Jos saan kiekon niin haluan siitä heti eroon. Tai sitten hakkaan sen mailallani palasiksi.

Jospa nyt kysyisin ihan oikeasti vakavammin vielä tähän loppuun, että mitkä ovat tavoitteesi ensi kaudella ja sen jälkeen?

- Tämä on viimeinen kauteni juniorina. Toivottavasti voin ottaa enemmän vastuuta hyökkäyspelistä kuin aiemmin ja ehkä niitä jäähyminuutteja ei tarvitse enää niin paljon ottaa plakkariin, antaa nuorempien riehua kentällä. Mutta jos joku haluaa kokeilla, niin en varmasti peräänny.

- Olisi hienoa saada joskus pelata ammattilaisena edes muutaman vuoden. Ehkäpä se voisi tapahtua vaikka Suomessa. Siellä on kuulemma kauniita tyttöjä paljon ja Duudsonitkin ovat sieltä. Ei varmasti huonompi maa elämän ja jääkiekon kannalta.

Kiitos vain nuorelle herra Birdille ja anteeksi lukijoille, meni taas riman yli(!!!) niin pirun komeasti tämäkin vakavahenkinen kirjoitelma.

Hyvää viikonloppua Suomeen ja paljon terveisiä halien ja pusujen kera tällä kertaa vaikkapa Melalle, Öffelle, Segulle, FST-Emmalle, Tapsa-Sedälle, Lady E:lle ja Savon Sieni Servicelle.

P.S. eliteprospects-sivuston ilmoittamat mitat eivät kyllä ole lähellekään totuudenmukaisia monsieur Birdin kohdalla... kaveri on ehkä 25cm pidempi kuin siellä ilmoitettu 155cm -.-