torstai 23. elokuuta 2012

Training-campit alkamassa + muuta lätinää

Täällä preerialla on alkamassa ensi viikolla WHL:n harjoitusleirit - toki sama meno on sekä Manitobassa, Albertassa sekä British Columbiassa ja muutamalla paikkakunnalla Yhdysvaltojen puolella.

Ja vain parin viikon kuluttua WHL:n leirien alkamisesta alkavat SJHL:n leirit täällä, Albertassa AJHL:n leirit ja B.C.:ssä BCHL:n leirit.

Useita harjoituksia ja powerskating-jäitä on tullut seurattua ja pelaajia on tullut nähtyä Junior B -tasolta ammattilaisiin asti. Osa vanhemmista pelaajista jo tietää paikkansa kiekkomaailmassa ja tiedostaa realiteetit eivätkä stressaa turhasta. Nuoremmilla pelaajilla löytyy - totta kai - runsaasti intoa, mutta se järki jää joskus kokonaan pois.

Jo muutaman kauden ammattilaisina pelanneet pelimiehet tiedostavat paitsi omat kykynsä ja taitonsa, myös sen, että on yksinkertaisesti turha stressata asioista joihin vain et millään voi vaikuttaa. Monille heistä riittää että saavat talvet pelata jääkiekkoa, unelmat korkeimmista sarjatasoista on jo haudattu.

Myös kiekkomaailman realiteetit on tullut nähtyä ja tunnustettua ja yleinen sanonta täällä onkin "turhaan sitä miettiä liian paljon minne sitä menee; jossain vaiheessa sua kuitenkin kustaan silmään", heh. Mutta vaikka tuo saattaisi kuulostaa pessimistin puheelta, siellä on taustalla syvä totuus.

Yksi asia mikä on pistänyt silmään täällä negatiivisessä mielessä on ollut usean WHL-tason pelaajan totaalinen kehonhuollon laiminlyöminen. Ruokalautasella on mitä on, limut ja viinakset maistuvat ja vaikka jotkut nuoret sankarit ovat vuorokaudessa ottaneet kolmet jäätreenit + oheiset, he eivät ole missään vaiheessa venytelleet. Eivät edes parin minuutin verran.

Olen jopa asiasta kysynyt ja nuoret einsteinit ovat vain nakelleet olkapäitään. No, Jukka-setä toivottaa hyviä hetkiä ensimmäisen treeniviikon jälkeen jolloin paikat alkavat jumiutumaan ja nivuset paukkumaan.

Voin vain sieluni silmin nähdä kuntovalmentajaguru Harri Yrttiahon pyörittelemässä päätään. Sitä tuli itsekin pyöriteltyä päätä ja paljon. Toisaalta, kyllähän mä itsekin 18-vuotiaana tiesin kaikesta kaiken ja olin helvetin etevä ja pätevä. Sittemmin tuli alamäki ja todellisuus vastaan, heh.

Myös tuttuja ja rumia korulauseita on tullut kuultua jonkin verran. Eräskin pelimies - jolla pelilliset kyvyt ehkä hädin tuskin riittäisivät A-junnujen 1.divisioonaan Suomessa - hehkuttaa, miten hänelle nyt 19-vuotiaana ollaan ihan luvattu training-campilta paikka 2.kentässä. Ja nyt puhutaan siis main-campista. Poika osaa taklata jos vain joskus ehtii tilanteeseen. Tappeleminen on kuin ... niin no... se on... ei osaa niin ei osaa - eikä oikein uskallakaan. Ja kiekko + maila yhdistelmä on hänelle sama kuin jos mun käteen iskettäisiin soolokitara. Ei basistista saa Steve Vai'ta vaikka miten yrittäisi.

En tiedä kuka tällaisia on pojalle luvannut vai onko vain hieman liian kova mielikuvitus nuorukaisella itsellään, mutta pudotus noista pilvilinnoista tulee olemaan kova ja karu. Sen verran kovaan ääneen on nuori herra pitkin kylänraittia - etenkin naispuolisille - asiasta huudellut että on kiva nähdä millä asenteella ensi keväänä näitä katuja tallaa.

NHL:n mahdollinen työsulku vaikuttaa myös monen paikallisen ammattilaispelaajan suunnitelmiin. Ainahan se paska valuu ylhäältä alas, joten vaikutukset tuntuvat jopa hieman alemmilta sarjatasoilta pelipaikkaa hakevien suunnitelmissa. Jos normaalisti astetta heikompaan sarjaan on mahdollista saada normaalia kovempi ulkomaalaisvahvistus niin seurat ovat valmiita odottamaan.

Syyskuussa täällä Reginassa on myös legendaarisen Mike Bossyn kunniaksi järjestetty hyväntekeväisyysillallinen.

Nöyrin mielin otin kutsun vastaan kyseiseen tapahtumaan yhtenä sen järjestäjistä, mutta ehkä sitä todellisuudessa sitten sitä tulee katettua vain pöydät ja huolehdittua että saniteettitiloista ei wc-paperi heti lopu, heh.

Bossy on pelaaja, joka usein unohtuu ihmisiltä puhuttaessa kiekkohistorian kovimmista pelaajista. Alla pieni kertaus miehen uran kovimmista saavutuksista:

  • Eniten 50+ maalin kausia: 9 (jaettu Wayne Gretzkyn kanssa)
  • Eniten 60+ maalin kausia: 6 (jaettu Wayne Gretzkyn kanssa)
  • Korkein maalikeskiarvo ottelua kohden: 0,762 maalia per ottelu
  • Eniten ylivoimamaaleja yhden kauden aikana pudotuspeleissä: 9 (jaettu Cam Neelyn kanssa)
  • Eniten peräkkäisiä hattutemppuja: 3 (jaettu Joe Malonen kanssa, joka teki kahdesti tämän suorituksen)
  • Maaleja uralla 573, kaikkien aikojen sijoitus maalipörssissä 19. - nuo 573 maalia tulivat noin 200 ottelua vähemmän pelanneena kuin muilla Top-50 maalintekijälistalla olevilla nimillä.
  • Teki uransa ensimmäiset 100 maalia NHL:ssä nopeammin kuin kukaan muu - Bossylla meni 129 ottelua tämän rajapyykin saavuttamiseen.
Ja nyt on tullut taas aika terveisille...

Maailman vihaisimmalle IFK-fanille, Teemulle grappaterveiset!

Suomen komeimmat viikset omaavalle herralle eli Kallelle isot terveiset - älä tartu höylään!

Jamille terveisiä Ranskaan - mene parturiin, minä maksan laskun!

Seivästäj... lävistäjänaaras Annille paljon terveisiä ja prinsessapastaa!

Vaasan kovimmalle kytälle Samuel-Jacobille piipaapilipali-terveiset!

Pärrelle paljon hodari- ja rahtariterkkuja!!!

Tampereen suuntaan Hirvosen Samille kiekkoterveisiä ja tsemppiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti